Sitä elellään jo kesäkuun loppua, juhannus oli ja meni ja heinäkuuta odotellaan jo kovasti, lämpimien kelien toivossa.
Paljon on taas kerennyt lyhyessä ajassa tapahtumaan. Töissä minulla oli kaksi erikoispäivää, jotka toivat mukavaa vaihtelua työhön. Nyt olen viettänyt eilisen ja tämän päivän vapaata, joten huomenna olen sitten reippaana ennen kello kuutta menossa töihin.
Sain kuulla aikataulujen suhteen hyviä uutisia, joten pääsen ensiviikon viikonloppuna juoksemaan SM-viesteihin. Treeniä on vedetty ja hyvin omastamielestäni on juoksu kulkenut. :)
Tosiaan kuten mainitsin, eilinen ja tämä päivä ovat olleet vapaa-päiviä ja olenkin viettänyt ne oikein antoisasti kivoja asioita tehden: ratsastanut milloin missäkin, treenannut, ollut tärkeiden ihmisten kanssa tekemisissä ja suunnitellut kaikkea mukavaa vielä tälle kesälle.
Tänään kävin aamusta Kellyn kanssa hyppäämässä ja paria kieltäytymistä lukuunottamatta meni oikein kivasti.
Vielä lähden illasta tekemään punttireeniä salille.
Mukavaa loppupäivää! <3