Aikamoista suunnittelua ollu tämä alkuviikko. Paljon on ollut tekemistä. Maanantaina tajusin, kun saion iskältä onnittelu viestin, että "Hei, mullahan on nimpparit tänään"! Myöhäiset onnittelut siis kaikille Elinoille, Ellaille ja Ellenille!
Eilen tiistaina olin kampaajalla. Erityistä tarvetta ei olisi ollut mennä, koska kasvatan hiuksiani samanlaisiksi pitkiksi kuin ne ennen olivat...
...MUTTA, koska olen saanut kutsun vanhojen tansseja katsomaan ja itse myös sitten tanssimaan yleistanssissa, niin hiukset piti saada jonkinlaiseen ojennukseen. Edellisistä hiuksista ei oikein saanut millään minkäänlaista kunnon sievää kampausta. Tällä hetkellä hiukseni ovat rikotut polkat. Edestä pitkä ja lyhyempi takaa. Nyt antaa vain kasvaa nii ne pysyvät sitten tasaisena :) . Pidän nämä luultavasti auki kun nyt kivassa muodossa ovat, ellei sitten jaksa muutamaa kiharaa rueta vääntämään, mutta tunnetusti olen erittäin surkea suoristusraudan käyttäjä.
Kunnollista kuvaa ei valitettaavasti uusista hiuksista ole, mutta seuraavassa videossa tai sitten muissa kuvissa voin ne näyttää.
Asu, millä lähden wanhoja katselemaan niin siitä tulee sitten kuvamateriaalia myöhemmin. Tänään ostimme mulle valkoiset perusballeriinat. Konfirmaatioon ostetut korot ovat hituset liian vaikeat valssatessa. Siinä ollaa muuten varmasti mentäisiin nurin. Xp
Jos siis joku ei hoksannut, niin poikaystävälläni on siis wanhat perjantaina ja siksi menen sinne paikanpäälle katsomaan.
Hän myös täyttää vuosia 17.2 ja ostin tänään myös lahjan, mutta siitä en paljasta vielä sen enempää. :)
Sisko leipo keksejä
Yleistä pällistelyä
Huomenna saa kokea jälleen kerran sen mahdottoman shown koulussa. Penkkarit saapuvat heittelemään karkkeja ja jaloissa juoksee, mönkii, ryömii... niin isoja kuin pieniäkin karkkien toivossa. Vielä seiskalla keräsin karkkeja aivan hullunlailla, myönnetään. :D Nyt jos lennosta nappaa jonkun namin nii pistää sen taskuun :). Ai niin! Meillä on koulussa sellainen salainen ystävä jutska. Mulla on salainen ystävä ja miä oon jonkun salainen ystävä. Se joku jonka salainen ystävä olen, oli lähettäny mulle välipala patukan lapun kera. Luulen et se on joku opettajista, koska käsiala oli sen mukaista. Perjantaina nekin sitten julkistetaan. Ootankin kovasti perjantaita, silloin on kaikke hauskaa tiedossa.
Ampalta paikannetiin kaviosta paise. Onnkesi syy löytyi ja kengittäjä pääsi sitä puhkaisemaan. Nyt sitä hoidetaan betadine_____öljy seoksella.
Koitin erästä välipalaa jonka kaverini bongasi yhdestä lehdestä. Se on niinkuin pannaria, mutta aineksina on vain kananmunaa ja banaania. Ne siis sekaisin ja paistetaan pannulla. (Mulla siitä tuli kyl vähän kokkelia...)
Aluks kun maistoin sitä nii se oli iha ok. Mut muutaman haarukallisen jälkeen tökkäsi ja pahasti. Sit ei meinannu mennä enää alas. Ei ollu oikein mun juttu XD
Eiköhä tässä oo taas löpisty tarpeeksi. Kävin party- tunnilla ja nyt iha puhki.
Hyvää yötä! :)