Haasteen säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita bloggajia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
1. Rakastan Disney leffoja yli kaiken ja itken vieläkin katsoessani Bambi elokuvia.
2. Horoskoopiltani olen härkä, joka kuvaa hyvin luonnettanikin.
3. Olen sairastanut angiinan kolmesti.
4. Pidän liikunnasta ja urheilusta lähes kaikenlaisissa muodoissa.
5. Olen energinen kaveri, jonka on vaikea pysyä välillä aloillaan, kun pitää olla jo menossa.
6. Matka Rhodokselle toi uusia asenteita elämääni.
7. Olen omistanut pitkät hiukset, lähes koko elämäni ajan.
8. Haaveilen urheilu urasta.
9. Ylä-aste aika on miljoona kertaa parempi kuin ala-aste.
10. N. neljä kertaa elämäni aikana, minulta on jalat lähteneet alta. Ei, en ole pyörtynyt. Vaan se on johtunut jostakin tunnetilasta, jolloin olen ollut joko tosi iloinen tai surullinen.
11. Olen soittanut pianoa n. 5 vuotta. Nyt en enää harrasta sitä, vaan kotona välillä soittelen.
11 Kysymystä minulle
1. Lempieläin?
-Kaikki eläimet!
2. Mikä on sun lempiurheilulaji?
-Ratsastus, yleisurheilu, sali, ryhmäliikuntatunnit, koris...
3. Tän hetken lempibiisi?
-Ellie Goulding, Goodness Gracious
4.Ketä ihailet?
-Muutamaa urheilijaa, laulajaa, äitiä sekä muutamaa muuta ihmistä lähipiiristäni.
5. Lempi blogisi?
-Paljon! Mutta mainitsen muutaman: Kaktun ja Futuran blogi ja Eppien
6. Unelma-ammatti
-Urheilijan ammatti, personal trainer... en tiiä, tykkäisin tehä niin montaa asiaa.
7. Minne haluaisit matkustaa ja kenen kanssa?
-Aleksin kanssa jonnekkin Guban, Californiaan tai no, johonkin lämpimään. :)
8. Mistä pidät itsessäsi eniten?
-Kovasta tahdosta ja periksiantamattomuudesta! (toki ei aina hyvä asia)
9.Oletko romantikko?
-Vaikea kysmys... Ömmm, en varmaan? Tai joo, emt XD
10.Millainen olit pienenä?
-Äärimmäisen vilkas, mutta kiltti ja hitusen ujo.
11.Lempivärit?
- Turkoosi, musta, valkoinen ja keltainen.
Haha, olen niin laiska, etten keksi mitään kysymyksiä, sillä en jaksa etsiä ihmisiä ketä rupeaisin haastamaan. Sorry! XD